Ostoskorissa
  tuotetta

Elvyttävät palvelutilat tukevat palautumishetkiä

1.3.2017 12:20 | Uutinen
Smartblock tarjoaa ryhmälle helposti saavutettavaa työskentelytilaa monipuolisella tekniikalla
LAMKissa on ollut käynnissä helmikuun ajan Melkein Mukkulankadulla –kokeilukuukausi, jossa on kannustettu kokeilemaan monipistetyöskentelyä, Skype kokouksia ja muita erilaisia työn teon muotoja. 

Osana kokeilukuukautta FellmanniCampuksen kirjastoon 1. kerrokseen on ilmestynyt hauskoja uusia tilakokeiluja kokeilukulttuurin hengessä, joita pilotoidaan M19 kampusta silmällä pitäen. Kirjaston nurkkauksesta löytyvät Smartblock työskentelykuutio sekä GoSleep uniputki, jotka ovat osa kirjaston elvyttävä palvelutila –konseptia.


Uniputki tarjoaa mukavan tilan rauhalliseen työskentelyyn tai pikaisille nokosille

Elvyttävät palvelutilat tukevat palautumishetkiä

Elvyttävien tilojen perusajatuksena on minimoida työ- ja koulupäivän aikana syntynyt henkinen rasitus ja eräällä tavalla ladata omaa jaksamista päivän aikana. 
Kaikille on tuttua työskentelyä keskeyttävät tekijät, niin miellyttävät kuin epämiellyttävätkin, tahdonalaiset ja tahattomat. Työkaveri kutsuu kahville kesken raportin kirjoittamisen, mahtavaa, mutta aiemmin hyvin kulkeneen ajatuksen uudelleen kiinnisaaminen voi olla haastavaa. Kesken parhaan flow-tilan kalenteri muistuttaa kokouksesta johon sinun tulisi lähteä tai puhelin soi ja aivan toinen asia vaatii välitöntä huomiotasi. Mielekkäässäkin työyhteisössä tämänkaltaiset asiat aiheuttavat kuormitus joka monesti purkautuu vasta päivän päätteeksi, kotona tai harrastuksissa. 

Tässä kohdin apuun tulee elvyttävien tilojen käsite. Luomalla työyhteisön tiloista luontaista latautumista vahvistavia voidaan edesauttaa henkilöstön työhyvinvointia ja jaksamista. Erityisesti elvyttävät palvelutilat tukevat luontevia palautumishetkiä; kahvi- ja lounastauot sekä vaikkapa rentouttava piipahdus kirjastoon ovat jo alkuasetelmaltaan elpymisen mahdollistavia pysähdyksiä muutoin kiireisen päivän aikana.
 
Kokonaisuutena elvyttävä tila rakentuu neljästä eri elementistä: poissaolemisen tunteesta, tilan ja ajan tunnusta, kiehtovuudesta sekä yhteensopivuudesta. Tuoreimmat pilotointikohteemme FellmanniCampuksella tukevat erityisesti kahta ensimmäistä; Sleeping Pod mahdollistaa yksilön helpon fyysisen irtautumisen huomiota vaativien tehtävien ja ympäristöjen ääreltä. 

SmartBlock taas tarjoaa ryhmälle vastaavaa, hektisessä ympäristössä akustoitu ryhmätyötila jossa voit itse päättää vaikkapa äänimaailman sekä valaistuksen tason mahdollistaa keskittymisen ja rentouden uudella tavalla. 

Voit tutustua elvyttävän palvelutilan konseptiin lisää täältä

Jätä palautetta

Palautetta ja ideoita on voinut jättää jo paikan päällä ja alla muutamia nostoja Smartblockin palautteista:

”Sopivan kokoinen, mukavan intiimi, tunnelmallinen, näyttääkin kutsuvalta”
”Hyvä kirjojen lukemiseen kun voi kuunnella samalla musiikkia”
”Tarraseinä olisi kiva, johon voisi laittaa papereita asian hahmottamiseksi”

Jätä siis palautetta tilakokeilusta paikan päällä tai Yammerissa NiemiCampus Development -ryhmään; mistä pidit ja mistä et, mikä toimi ja mikä ei. Kaikki kehitysehdotukset ovat tervetulleita! 

Teksti: Aku Mattila & Ria Gynther
Kuvat: Ida Mäkinen, M.IDEA