Ostoskorissa
  tuotetta

Avoimen amkin väylä toimii erinomaisesti

20.9.2017 10:30 | Opiskelijatarina
​Kaisu Isomäki on tuleva mediatekniikan ammattilainen. Hänen polkunsa kohti uutta ammattia on mielenkiintoinen. Kaisu valmistui Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta tradenomiksi vuonna 2016. ”Tykkäsin kaupan alasta, mutta tekniikka rupesi kiinnostamaan yhä enemmän. Pohdittuani vaihtoehtoja päädyin avoimen amkin opiskelijana LAMKiin opiskelemaan mediatekniikkaa syksystä 2016 alkaen”, kertoo Kaisu. Hän suoritti ensimmäisen vuoden aikana avoimen kautta opintoja 70 opintopistettä, joista 57 op oli omaa alaa ja 13 op Muotoiluinstituutin opintoja. Vuoden opinnot maksoivat 400 euroa.

Avoimen opiskelijana Kaisulta vaadittiin hieman enemmän oma-aloitteisuutta, jotta hän selvitti kavereilta ja lukkarista, mitä opintojaksoja on milloinkin menossa. Sen jälkeen hän kysyi opettajalta, pääseekö mukaan ja aina pääsi. Käytännössä hän siis opiskeli mediatekniikan tutkinto-opiskelijoiden kanssa samassa ryhmässä. ”LAMKissa avoimen kautta opiskeleminen on tehty todella helpoksi”, hän kiittää.

Keväällä 2017 hain yhteishaussa LAMKiin mediatekniikan opiskelijaksi. Ehdin jo valmistautua pääsykokeisiin, kun sain tiedon, että suoritukseni avoimen puolella riittivät siihen, että pääsin tutkinto-opiskelijaksi. Käytännössä opinnoissa ei tapahtunut mitään muutosta, sillä olin osa ryhmää jo ensimmäisenä vuonna. Etuja tosin tuli lisää. Tärkeimpänä niistä on opiskelijakortti, josta iloitsen kovasti”, riemuitsee Kaisu.

Miksi Lahteen, miksi LAMKiin?

Rohkean ja ennakkoluulottoman Kaisun valinta tapahtui niin, että hän sai sukulaisen kautta tiedon asunnosta Lahdessa, josta hän ei tuntenut ennen ketään. Sitä ennen hän ei ollut ajatellut muuttaa pois Helsingistä, eikä koskaan Lahteen. Asunnon lisäksi hän huomasi, että LAMKissa on tarjolla juuri niitä mediatekniikan opintoja, jotka häntä kiinnostivat, joten päätös muuttaa kehäkolmosen ulkopuolelle syntyi tosi nopeasti. ”Kannatti. Lahti on oikein hyvä paikka asua. Suosittelen.”

Opintojen ohessa Kaisu tekee töitä hankeviestinnän parissa. Opintojen ja työn yhdistäminen on ollut sillä tavalla helppoa, että molemmat ovat joustavia. Opintojen suoritustapoja pystyy tekemään joustavasti, erityisesti verkon kautta tehtävät opinnot on mahdollista tehdä silloin kun itselle sopii. Kaisun työ on myös pääasiassa ajasta ja paikasta riippumatonta. Ajoittain tulee silti jaksoja, jolloin sekä töissä että opinnoissa on paljon tehtäviä hommia ja aikatauluja, joten priorisointi- ja ajanhallintataitoja kyllä tarvitsee.

”Opinnot ovat olleet sisällöllisesti juuri sitä, mitä odotin. Olen tykännyt tosi paljon. Olemme opiskelukavereiden kanssa hyvin erilaisia taidoiltamme, mutta se ei haittaa. Etäopinnot ovat joustavuuden takia hirmu hyvä, mutta mä kyllä tykkään myös, että ”joutuu” tulemaan kouluun luennoille,” kiteyttää Kaisu. Opinnoissa tehdään myös isoja, pitkäkestoisia projekteja ryhmätöinä. Ensimmäinen ryhmäprojekti oli myös hyvä tapa saada kavereita ja päästä tutustumaan lahtelaisiin. Opiskelijakemuissa on tullut jonkun verran käytyä, mutta enemmänkin on vietetty aikaa oman porukan kanssa vaikka lautapelejä pelaten.

Lahtelaiset kliseet ovat myös tulleet tutuksi. ”Lahtelaiset on tylyjä, eivätkä avaudu muualta tulleille” väitteestä Kaisu on ihan eri mieltä. LAMKissa on paljon eri puolilta maata tulleita opiskelijoita ja kaikki ovat samaa porukkaa. ”Menet minne vaan, Lahdessa on aina mäki edessä” on totta ja tullut todella tutuksi Kaisulle, joka kävelee joka paikkaan.

”Suosittelen Lahtea, joka on oikein hyvä paikka asua. LAMKia suosittelen, jos haluat yhdistää työelämän ja opiskelun, sillä joustoa löytyy, kun vaan pystyt itsenäiseen opiskeluun. Jos it-ala kiinnostaa, muttet oikein tiedä sen tarkemmin, suosittelen LAMKia. Täällä saa kokonaiskuvan alasta ja pystyy suuntautumaan halujensa mukaan. Kiinnostus alaan ratkaisee. Itsekään en kovin syvällisesti osannut koodausta, mutta täällä sitä oppii”, suosittelee Kaisu ja jatkaa ”avoimen amkin kautta opiskeleminen on fiksu juttu. Jos et ole ihan varma alasta, haluatko sitä tai jos pääsykokeet pelottaa, kannattaa lähteä avoimen väylää pitkin eteenpäin. Väylä sopii hyvin myös aiemmin korkeakoulututkinnon suorittaneille alan vaihtajille, sillä ensikertalaiskiintiö ei kosketa tätä väylää. LAMKissa on hienosti toteutettu avoimen väylän opiskelun mahdollisuus.”